Postilaatikkojen ryhmittelystä

TS 25.10.2012
Postilaatikkojen ryhmittely jo rakennetuilla alueilla on osoittautunut odotettua kalliimmaksi. Itella on pistänyt jäihin kovaa vastustusta herättäneen postilaatikkojen ryhmittelyn neljän laatikon ryhmiin vanhoilla omakotitaloalueilla.

Itella Postin palvelutuotannon johtaja Marko Toivari myöntää, että uudelleenjärjestely on osoittautunut odotettua kalliimmaksi ja työläämmäksi eri puolilla Suomea. Ryhmittelyn kustannukset saattavat joissain tapauksissa olla jopa suuremmat kuin siitä aiheutuva hyöty. – Keskitymme jo olemassa olevien alueiden sijasta uudisrakentamiseen, hän toteaa.

Postilaatikkojen sijoittelun suunnittelu on työlästä, koska siihen kuuluu muun muassa neuvottelua kunnan kanssa, asukkaille lähetettäviä kirjeitä ja asukkaille järjestetty katukeskustelu.
Itellalla ei ole aktiivista suunnitelmaa siitä, miten vanhojen omakotitaloalueiden postilaatikoiden siirtäminen neljän laatikon ryhmiin etenee. Jossain kohtaa sitäkin tullaan toki tekemään.

Pari vuotta sitten Itella keskeytti ryhmittelyn vanhoilla asuinalueilla, laajan vastustuksen ja Turun kaupungin kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen. Itella syytti Turkua siitä, että kaupunki olisi tahallaan viivyttänyt hanketta.
Vielä siis toistaiseksi vanhoilla alueilla saadaan posti portin pieleen, hyvä niin!

Lue mielipidekirjoitukseni 24.1.2009 Turun Sanomissa PDF-tiedostona

 

Pääministeri Jyrki Kataista lähestyttiin veitsellä vaalikadulla 22.10.2012.

Pääministeri Jyrki Kataista lähestyttiin veitsellä vaalikadulla 22.10.2012.

Ihmisiä kokoontui Kokoomuksen vaalimökille iso joukko jo hyvissä ajoin ennen Jyrkin saapumista. Kaikki otti hänet iloisesti vastaan ja kävivät keskustelemassa ja kättelemässä. Yhtäkkiä nuorehkoa miestä vietiin sivuun ja Jyrkiä toiseen suuntaan. Puukko tippui maahan… Kaikki kävi nopeasti, mutta ilman turvamiesten ripeää toimintaa en tiedä mitä olisi tapahtunut.

Tekijä halusi teolleen julkisuutta, koska antoi vapaasti kuvata itseään.

Toivottavasti en enää koskaa kuule mistään lausetta ”mihin turvamiehiä tarvitaan”. Voin vakuuttaa että olivat tänäänkin tarpeen. Kaikesta tästä huolimatta, Jyrki palasi hetken kuluttua takaisin kansan pariin. Se oli hienoa, kiitos siitä!

Tulevia tapaamisia…

Tomi tavattavissa seuraavasti:
Torstaina 25.10. Vaalitilaisuus Panimo Ravintola koulussa klo 18.00 – 19.30 Aiheet: Vetovoimainen Turku, Kaavoitus ja rakentaminen, Yrittäjyys. Kahvitarjoilu, tervetuloa!

Keskiviikkona 24.10. Kupittaan Marli Areenalla Pre Game –vaalitapahtumassa ja Mestiksen TuTo-Leki –peli alkaen kello 16.00

Maanantaina 22.10. Vaalikadulla (Yliopistonkadulla) klo 16.30 – 17.30 paikalla myös pääministeri Jyrki Katainen

Lauantaina 20.10. Vaalikadulla (Yliopistonkadulla) klo 12.00 – 15.00 tarjolla makkarasoppaa ja jaossa kupongeja ”ilmaiseksi sisään lippuja”, lippu pitää vaihtaa pääsylippuun lipunmyynnissä. Pre Game –vaalitapahtumaan ja Mestiksen TuTo-Leki –peliin

Maanantaina 15.10. Kupittaan Citymarketin pihalla klo 15.30 – 17.00

Lauantaina 13.10.
Turku-uudistustilaisuudessa ravintola koulussa klo 12-13:30
Vaalikadulla (Yliopistonkadulla) klo 14.30 – 16.00

Tapahtumapäivityksiä tehdään tarpeen tullen.

 

Kirjamessut ja vaalikadun avajaiset

Olen tavattavissa kirjamessuilla perjantaina 5.10. klo 16.00 – 18.00, Kokoomuksen messustandilla.

Vaalikadun avajaiset lauantaina Yliopistonkävelykadulla lauantaina 6.10.kello 11.00 – 13.30. Vaalikadun avajaisia vietetään lauantaina yliopistonkadulla. Avaamme kokoomusgrilliin 11 jälkeen. Varsinainen avajaistapahtuma alkaa musiikilla kello 11.45. Tervetuloa!